Hassut lähiöt 1

Tässä ihan puhdas kuvapostaus. Kuvat ovat ensimmäisen viikonlopun kävelyreissultani Ostkreuzin, Treptower Parkin ja joidenkin muiden U- tai S-Bahnien läheltä, tarkemmin en osaa reittiäni paikantaa.

Kielikurssi! Työharjoittelupaikka! Apua!

Tässä viime päivinä on riittänyt hulinaa. Kielikurssin alku, lomakkeiden täyttämistä, ympäriinsä kuljeskelua.. Sain napattua lisää graffitikuvia sekä törkeitä anarkistitageja parilla reissullani aiemmin. Näistä lisää erillisessä postauksessa!

Maanantaina siis alkoi kielikurssi. Aamulla tein ensialkuun kirjallisen rasti ruutuun testin, että minut osattiin laittaa ryhmään. Olen siis opiskellut saksaa ala-asteella kaksi vuotta, yläasteelle ryhmää ei tullut, mutta jatkoin opintojani lukiossa ja kirjoitin lyhyen saksan B:nä. Tästä on kuitenkin aikaa viitisen vuotta ja olen välissä ollut Ranskassa, joten saksa on jäänyt melko hyvin ranskan alle. Kun yritän ajatella saksaksi muistan sanat ensin ranskaksi, sitten ruotsiksi, jonka jälkeen minulla ei ole mitään havaintoa, mitä se voisi olla saksaksi.

Suunnitelmissani oli kerrata saksaa, mutta kesä oli melko rankka pop-upin ja tilaustöiden parissa, joten jaksaminen ei riittänyt. Olen myös pakannut saksankirjani jonnekin syvälle muuttolaatikoihin, kun tein toukokuussa tilaa alivuokralaiselleni, joten minulla ei ole tietenkään mitään kirjojakaan mukana. Tämä kyllä harmittaa, koska en mitenkään haluaisi ostaa mitään kirjaa, mutta ainoastaan netin varassa opiskelu on minusta turhauttavaa. Ennen kirjoituksia tein myös kätevät "perussanat"-monisteet, mutta ne olen varmasti heivannut roskiin jo ajat sitten. Ei kai auta kuin tehdä uudet.

Testistä sain huimat 15 pistettä, kohtia kun oli lähemmäs sata. Minut lykättiin siis aloittelijaryhmään. Jo ensimmäisenä päivänä tuskastelin hidasta etenemistä ja tylsyyksissäni tein monistenipun kaikki tehtävät. Seuraavana päivänä olinkin oikea opiskelijan irvikuva ja pahin häirikkö. Ryhmäläiseni ihmettelivät miksi olin aloittelijoiden kurssilla ja kehoittivat minua vaihtamaan. Itsekin mietin asiaa, mutta pelkäsin vaativamman kurssin olevan liian vaikea ja olen aivan varma, etten saa yhtäkään kaveria kun vain vaihdan ja vaihdan kurssia. Vaikka eihän tänne kai kavereiden takia tultu, vaan oppimaan saksaa? Itse en kyllä jaksa nähdä asiaa pelkästään noin. Ollessani au pairina Pariisissa 19-vuotiaana, sain tuskin yhtäkään kaveria ja kerrat kun kävin kavereiden kanssa ulkona on laskettavissa yhden käden sormilla. Olin siellä kuitenkin viisi kuukautta. Tällä kertaa en tahtoisi viettää vaihtoani yksin.

Vaikkakin kyllä, osaan viihdyttää itseäni, enkä ole tällä kertaa bunkkeroitunut kämpille nutellapurkkien kanssa. Olen viihtynyt äärimmäisen hyvin "graffitispottailuillani" ja näille reissuille tuskin edes tahtoisin ketään mukaan. Paitsi jos se joku olisi yhtä hullu ja seikkailunhaluinen kuin minä, eikä arastelisi hämäriä kujia ja pientä kiipeilyä. Niin, nyt saan tämän kuulostamaan hyvinkin vaaralliselta, mutta ei hätää siellä kotipuolessa, pidän kyllä itsestäni huolen.

Laahustelen tuntitolkulla tylsiä lähiöitä etsien graffititaiteen piilotettuja helmiä...

...joihin tämä todellakin lukeutuu. :D

Tai hauskoja luonnon ja kaupungin yhteentörmäyksiä. Työmaat ovat myös yksiä lemppareistani.

Kaipa tuon kaveriasian saa jotenkin hoitumaan olemalla itse aktiivinen. Jos ei muuta niin olkoot graffitit ystäviäni.

Ai ei vai? :D

Joka tapauksessa menin tänään kysymään, voisinko vaihtaa kurssia. Minulta kysyttiin nimeäni ja hämmennyin kun en joutunut sitä tavaamaan. Virkailija totesikin: "Minäkin olen suomalainen". Ei näistä suomalaisista näköjään pääse mitenkään Berliinissä eroon! Joka kulman takaa kuuluu suomea ja välillä jopa ihan ihan oikeeta savvoo.

Mutta eksyn taas sivuraiteille. On varmasti miellyttävää lukea näitä päivityksiä, kun menen niin tajunnanvirralla aina? Puhuttiin siinä sitten myös saksaa ja siinä oli useampi tyyppi tiskin takana ja vanhempi, tyylikkäästi pukeutunut rouva oli tyystin sitä mieltä etten voi olla aloittelijoiden ryhmässä. Niinpä kokeilen huomenna aamulla toista ryhmää ja minun pitää tulla tauolla kertomaan olenko tyytyväinen. Luokkahuone on toisessa rakennuksessa, mutta onneksi minulla oli aikaa käydä etsimässä se ennen työhaastattelua. Huomenna tarvitsee vain jännittää uutta ryhmää ja sen tasoa.

Mutta niin, "työhaastattelu". Paikkaa ei ollut vaikeaa löytää, koska olin katsonut reitin valmiiksi ja piirtänyt kartan. En omista älypuhelinta, joten saan vähän soveltaa.

Such a map wow

"Työhaastattelu" ei siis todellakaan ollut mikään haastattelu. Minulta ei kysytty mitään, mitä osaan, mitä olen tehnyt yms. Ainoastaan onko minulla kysyttävää. Raahasin turhaan paikalle tekemiäni vaatteita, koska eiväthän he tietenkään itse ompele oman merkkinsä tuotteita. Välillä ehkä jotain protoja, mutta muut harjoittelijat sanoivat työn olevan enimmäkseen tietokoneella istumista. Sanonko että jes. Toisaalta tämä on varmastikin juuri sitä, jota minun tulisi harjoitella, eli markkinointia ja asiakaspalvelua, mutta voin sanoa, että päivät tietokoneella eivät jaksa kauheasti innostaa.

Ihmiset vaikuttivat oikein lämpimiltä ja ystävällisiltä  ja ilmapiiri oli rento. He kertoivat yrittävänsä lounastaa yhdessä päivittäin, mutta se ei tietenkään aina onnistu. Tämä piristi minua jonkun verran, saan ainakin jotain sosiaalista kontaktia päivittäin.

Jotenkin en yhtään tiedä mitä odottaa harjoittelulta. Carine sanoi minun olevan vastuussa Upcycling Fashion Storen sosiaalisen median päivittämisestä, saan myös ehkä myöhemmin kirjoittaa blogiin halutessani. Lisäksi olen liikkeessä asiakaspalvelutehtävissä. Sitten hän mainitsi heillä olevan paljon projekteja käynnissä, joihin liittyen tulee jotain tehtävää. Upcycling Fashion Storella on nelivuotissynttärit, jotka järjestämme toisen harjoittelijan kanssa.

Hyppään siis tyystin pois mukavuusalueeltani. Asioiden järjestämistä, hankkimista, kirjoittamista, ugh. No mutta, nämäkin täytyy oppia. Vaikken itse kyllä tahtoisi päätyä tilanteeseen etten ompele itse. Tiedän, että itsensä saa elätettyä helpommin, kun ulkoistaa ompelun ja keskittyy itse suunnitteluun ja markkinointiin. Jaksan tehdä pitkiä päiviä ainoastaan siksi, että rakastan sitä mitä teen. Jos minulta riistetään se pois, minun on aivan sama siirtyä palkolliseksi jonnekin muualle.

Välillä tuntuu mahdottomalta tehdä sitä omaa juttua. Olen kokenut Vihreen kalan typeräksi lapselliseksi leikiksi, joka tulisi lopettaa ja mennä oikeisiin töihin, jo pidemmän aikaa. Silti en tahdo luovuttaa vielä. Koen myös suurta syyllisyyttä kun en saa elätettyä itseäni ja joudun elämään yhteiskunnan tuilla. Muutenkin minua oksettaa tehdä lisää materiaa maailmaan, vaikka käytänkin kierrätettyjä materiaaleja.

Muutenkin tuotteita pitäisi yksinkertaistaa, että niiden valmistaminen olisi kannattavaa. Eikä niitä pitäisi edes yrittää myydä Suomessa, tai jos haluan myydä niitä Suomessa, minun tulisi siirtyä musta-valko-harmaa väriskaalaan.

Kaikkien näiden asioiden kanssa painiminen on turhauttavaa. Kun ne eivät edes lopu siihen! Onko ekologista, että värjään kankaita, entäs kun joudun pesemään kaikki lahjoitetut farkut? Entäs painattaminen, milläs tavalla se on ekologista? Onko tämä nyt tarpeaksi omaperäinen, noudattaako se Vihreen kalan lookkia, onko se monipuolinen, miehille, naisille..

Näitä miettiessä tulee usein sellainen olo, että ammunpa itseäni jalkaan. Silloin yleensä lopetan miettimisen ja keskityn siihen hetkeen. Asia kerrallaan. Berliiniin vaihdon tavoitteena on mitä ilmeisimmin oppia markkinointia, tapahtumien järjestämistä ja luoda kontakteja. Keskityn siis siihen nyt täysillä ja unohdan mukavuusalueeni ja muut epävarmuustekijät. Ensin pitää vain ottaa se saksa haltuun.. Nettisanakirjojen pariin siis!

Kuvaryöppy vol 1 sekä tavoitemietteitä

Ensimmäinen kunnon kiertelypäivä takana, tavoitteena saada prepaid. No sitähän en saanut, koska paikka josta sellaisen voisi ehkä saada, suljettiin tänään normaalia aiemmin. Lisäksi pettämätön suuntavaistoni on ollut suureksi avuksi koko päivän ajan. Suunnittelin käveleväni Leopoldplatzin U-bahnille, mutta päädyinkin kävelemään suoraan Alexanderplatzille.. No sinne suunnittelinkin meneväni U-bahnilla, ei siinä. Kävellen kyllä näin kaikenlaista kivaa, kuten ratikoita! Minulla on aivan pohjaton rakkaus ratikoihin, ratikkajohtoihin ja sanotaanko niitä nyt raiteiksi ratikoissakin? Varsinkin sateella ratikkaraiteet ja niissä juokseva vesi on niin kaunista.

Kun nyt päädyinkin kävelemään koko matkan, törmäsin myös sisämuurin rippeisiin. Katselin ensin paikkaa etäämmältä, mutta muut turistit saivat houkuteltua minut katsomaan lähemmin mistä on kyse.

Matkan varrella osuin Haus Schwarzenbergiin, joka oli upea! Onneksi uskalsin mennä hämärälle kujalle, josta kuului musiikkia.

Yleensä matkustellessani otan tarkasti selvää kohteesta sekä paikoista, joissa haluan käydä. Nyt ei ole jotenkin riittänyt energiaa moiseen. Sain siskoltani lainaan Berliinin kaupunkioppaan, mutten ole jaksanut perehtyä siihen kummemmin. Ainakin vielä tämä ympäriinsä tallustelu on tuntunut toimivan! Pianhan tässä alkaa muutenkin arki ja siinä on taas omat kuvionsa. Olen antanut itselleni anteeksi etten jaksa "suorittaa" Berliiniä. Yhteystoimiston edustaja kehotti minua kulkemaan ristiin rastiin eri liikennevälineillä, jotta ne tulisivat tutuksi. No, se tänään ei toteutunut, mutta kävellessäni sain rentouduttua ja ajatuksiani muualle tulevasta. 

Ensi viikolla alkava kielikurssi sekä myöhemmin alkava harjoittelu jännittävät tietysti. Kuinka pärjään, osaanko riittävästi, perussettiä. Viime aikoina mielialani on ollut muutenkin alhaalla ja usko itseen tyystin kateissa. Jos minulta kysyttäisiin nyt tavoitteitani harjoittelun ajaksi, ne olisivat:

-pääsen ylös sängystä

-saan joskus sanottua jotain

-syön muutakin kuin kananmunaleipää

Mutta kun järjellä alan ajatella tavoitteitani ja yritän edes jossain määrin uskoa itseeni, tavoitteeni voisivat olla:

-oppia puhumaan saksaa

-saada hyödyllisiä kontakteja tulevaisuuden varalle

-oppia lisää markkinoinnista sekä tuotteiden esillepanosta

Ostin tänään järjettömästi postikortteja. Olen antanut itselleni luvan ostaa ja lähettää niin paljon postikortteja kuin haluan, vaikka rahasta tuleekin olemaan tiukkaa. Edes jotain kivaa pitää saada tehdä! Annoin itselleni luvan ostaa tänään myös maailman mahtavimmat pikkarit, jospa niillä saisi sitä itseluottamusta..

May the force be with you. Jep.

Niin tosiaan, pyörin myös Mall of Berlinissä. Kuljettuani hetken sateessa, totesin kauppakeskuksessa pyörimisen paremmaksi vaihtoehdoksi.

Otin matkan varrelta minua kiinnostavista asioista kuvia, eli enimmäkseen graffiteista, joita ei kyllä tästä kaupungista puutu! Pelkäsin joutuvani etsimällä etsimään niitä, mutta ehei. Ainakin tässä suhteessa tulen nauttimaan olostani.

Kun olis tämän keksiny oman pop-upin kohdalla..

Aber natürlich

Vähän fancympää katuliituilua

Berliinissä!

Täällä sitä nyt ollaan oltu jo vuorokausi! Matkalla ei ollut mitään suurempia ongelmia, mitä nyt perinteisesti eksyin vähän... En ymmärrä miten onnistuin huristelemaan U-bahnilla niin paljon ohi pysäkistäni. Muutenhan tämä ei olisi haitannut mitään, seikkailut ja eksyminen ovat osa matkantekoa, mutta yhteystoimiston edustaja joutui odottamaan minua aika pitkään.

Osasin ihan oikeesti ostaa kuukausilipun, hyvä minä.

Eipä mitään, kävimme vähän sitä sun tätä läpi ja päikkäreiden jälkeen kävin katselemassa vähän paikkoja. Nyt näin niitä Ampfelmäncheneitä! En kylläkään ottanut kuvaa, kun en jaksanut turisteilla, mutta niitä hassuja liikennevaloja. Olen ollut jotenkin ihan kamalan väsynyt, niin kierros jäi muuten melko lyhyeksi (mutta hei tärkein Berliinistä on jo nähty, kun ampfelmänchenit eiku-). En ole jaksanut vielä edes purkaa laukkujani, enkä oikein ole vielä ymmärtänyt että nyt viimein voin tehdä niin! Kiertolaisuus on jäänyt päälle.

Mutta kämppä on oikein jees. Se on täällä. En tiedä miten kuvailisin, en ole jaksanut perehtyä alueisiin, mutta ainakin se on melko lähellä työharjoittelupaikkaani, jos nyt se on se Upcycling Fashion Store. Eiköhän se ole, laittoivat sieltä kuitenkin sähköpostia ja kysyivät skypehaastattelua. Olin lähdössä jo seuraavana päivänä, niin ehdotin että menisin käymään, joten nyt vain vastausta odotellessa.

Asun täällä kahden tyypin kanssa, kiinalaisen naisen ja turkkilaisen miehen. Molemmat olen tavannut, mutten ole ehtinyt ihan hirveästi vielä juttelemaan.

Huone ja astiaboksi, jeeeee.

Maanantaina huoneeni tullaan tarkastamaan, eli katsotaan mitä kulumia yms täällä jo on. En ehkä viitsi ennen sitä levittäytyä ihan kamalasti, että kaikki jutut näkyvät. Minulla on mukana melko paljon valokuvia, kortteja yms, että saan huoneeni kotoisaksi. Nykyisin minulle on tärkeää, jos tiedän viettäväni pidemmän aikaa jossain, ottaa tila haltuun. Välttämättä se ei vaadi isoja juttuja, mutta jotain luomaan turvallisuuden tunnetta.

Tänään täytynee lähteä tutkimaan lisää Berliiniä ja josko saisi sen prepaidinkin hommattua. Maanantaina alkaa kielikurssimeiningit ja viimeistään sitten törmäilee ihmisiin!

Pakkailuja

Pop-upin loppumisen jälkeen olen ollut reissun päällä, periaatteessa ilman kämppää. Alivuokrasin kämppäni kesän alussa ja sama vuokralainen sanoi voivansa jäädä myös vaihtoni ajaksi, niin en ruvennut häätämään häntä kuukaudeksi. Muutenkin kuukauden ajan reissailu ympäri Suomea moikkailemassa perhettä ja kavereita tuli ihan tarpeeseen. Samalla sain pakkolomaa ompelusta. ;)

Pakkailut Berliiniä varten tuli siis hoidettua jo ajoissa, koska oli kiire reitillä eteenpäin. Olen reppureissaillut jonkun verran ja ihastunut rinkkaan matkoillani. Jotenkin perässävedettävien laukkujen kanssa törmää aina samaan ongelmaan, ettei laukkua yhtäkkiä saakaan vedettyä koska kakka X tai  kakka Y. Rinkka on aina selässä ja oikeilla säädöillä sitä on hyvä kantaa vaikka päiväkausia (vanha vaeltaja tietää).

On aivan erilaista pakata työreissulle kuin matkustusreissulle. Matkustaessa tarvitsee ajatella vain vallitsevia sääolosuhteita ja yrittää pitää tavara minimissä. Kun menee töihin ja joutuu vieläpä hakemaan töitä, joutuu ottamaan paljon "turhaa" mukaan. On hyvä olla mukana itsetekemiään vaatteita, että voi näyttää ompelujälkeään ja mahdollisimman monipuolisesti tietenkin. Ei voi olla varma millaisia "edustustilaisuuksia" tulee vastaan, niin on hyvä olla mukana monenlaisiin tilaisuuksiin sopivia asuja (itsetekemiä tietysti mieluiten). Berliiniissä olisi myös hyvä mainostaa omaa vaatemerkkiään. Näiden jälkeen voikin sitten alkaa miettiä, että mitäs OIKEASTI haluaisin pitää päällä?

Pakkauskaaos on kaaos. Kämppis arvosti.

Sain kuitenkin jotenkuten selätettyä tämän kriisin. Tavaraa on epäilemättä liikaa, mutta eipähän minulla ole rahaa juurikaan tuhlattavaksi Berliinissä, niin tuskinpa ostan mitään. Paitsi Supran Skytop II tai IV, jos niitä on minun koossa! Yleensä en pidä mistään merkkikengistä tai -vaatteista, mutta näihin minulla on pakkomielle. Vielä kun niitä olisi vinkeen värisenä. Olen kuolaillut näitä Supran nettisivuilta jonkun päälle puoli vuotta ja nyt näin ne Union Fivessa. Kysyin pienintä kokoa mitä kengistä oli, se oli 42.. Kolme numeroa liian isot eh. Sitten minulle tuotiin joku ihan muu kenkä oikeassa koossa, enkä enää kehdannut rankuttaa että haluaisin vain kokeilla, ihan sama mikä koko. Olin varmaan friikein asiakas hetkeen.

Skytop II

Skytop IV

Sainpahan hehkutettua kenkiä näin julkisestikin. Lento lähtee huomenna 6:40, se on menoa sitten! Palaillaan!

Esittely ja TYÖTARJOUKSIAAA~

Pitäisikö nyt ensimmäisessä postauksessa vähän alkuun esitellä itseään. Lyhyt esittely löytyy myös tuolta "Kirjoittaja"-sivulta!

Olen 25-vuotias keväällä valmistunut vaatetusompelija. Opintoni suoritin Tampereella Tredussa. Lähden 18.9 (eli ihan kohta!) Berliiniin työharjoitteluun Ready for Life -ohjelman kautta. Blogissani tulen kertomaan vaihdosta niin "turisti"kuin ammatillisestakin näkökulmasta.

Opiskelujeni aikana olen tehnyt eteenpäin omaa vaatemerkkiäni Vihree kala. Vihree kala on kestävän kehityksen vaatemerkki, jossa päämateriaalina käytän vanhoja, puhkikuluneita farkkuja, joista muotoutuu uusia farkkuja!

Kuva: Aatu Seppänen

Opiskelujeni aikana olen myös tehnyt tai ollut mukana useissa teatteri- ja lyhytelokuvapuvustuksissa Tampereella. Edellisen harjoitteluni suoritin Vilmavalla viime keväänä, jolloin teimme roskista puvustuksen Parsifaliin. Viimeisin puvustukseni oli Teatteri Lahjattomien musikaaliin Jonkun on oltava Pan.

Kaikissa töissäni pyrin käyttämään mahdollisimman paljon kierrätysmateriaaleja ja työskentelyni on hyvin materiaalilähtöistä. Piirrän luonnoksia, mutta hyvin usein idea malliin on lähtenyt jostain olemassaolevasta materiaalista.

Kielitoimiston haastattelussa minulta kysyttiin, mikä on pääpointtini, mihin haluan pyrkiä. Kysymykseen on hankala vastata, koska tahtoisin tehdä monenlaisia asioita ja oppia aina uutta! Pelkään jääväni junnaamaan yhteen asiaan. Kuitenkin vastasin kysymykseen haluavani viedä Vihreetä kalaa eteenpäin ja oppia lisää kestävän kehityksen muodista.. Olen kalaillut kaiken muun sivussa niin pitkään, että olisi mielenkiintoista nähdä mitä siitä poikisi, kun painaisi vaan täysillä eteenpäin. Berliini vaikuttaa muutenkin otolliselta paikalta tällaisten asioiden oppimiseen ja monimuotoinen katukulttuuri varmasti inspiroi minua ennestään!

Minulle tuli jo pari työharjoittelupaikkatarjousta, joista sain valita mielenkiintoisemman. Valinta ei ollut mitenkään helppo, kun yrityksiin pystyi tutustumaan tietenkin ainoastaan facebook- ja nettisivujen kautta. Ei voinut tällä kertaa udella keltään tutuilta, että kuinka harjoittelu oli mennyt paikassa tai muuta, eikä mennä vaivihkaa käymään ja katsomaan miltä paikassa näyttää.

Työharjoitteöupaikoissa minulle on tärkeää hyvä ilmapiiri. Useimmiten stressaan kaikista eniten siitä, että millaisia ihmiset siellä ovat ja tullaanko hyvin juttuun. Rankoistakin hommista ja pitkistä työpäivistä selviää, kunhan vaan on hyvä porukka. Minua vähän harmittikin, ettei tekijoistä oltu kerrottu aivan kauheasti..

Vaihtoehdot olivat: Upcycling Fashion Store ja Kollateralschaden. Upcycling Fashion Storessa on myynnissa useita eri kestävän kehityksen merkkejä, kuten suomalaisille tuttu Globe Hope. Lisäksi heillä on oma vaatemerkki.

Kollateralschaden valmistaa ekologiset arvot huomioonottaen miesten ja naisten vaatteita, enimmäkseen huppareita t-paitoja yms. Tilattaessa hupparia, se voidaan kustomoida asiakkaan mitoille, esimerkiksi hihat voidaan leikata pidemmällä kaavalla.

Kollateralschadenin idea oli hyvä, muutamia perusmalleja, arkikäyttöön soveltuvia malleja, joita tilauksesta valmistetaan asiakkaan toiveiden mukaisesti. Pelkän trikoon ompeleminen kolme kuukautta kuulosti kuitenkin minusta vähän tuskastuttavalta ja yksipuoliselta, vaikkakin tuotteen brändäys- ja markkinointijuttuja harjoittelussa olisi varmasti oppinut. Nettisivuja verratenkin Kollateralschaden oli pidemmälle mietitty ja taidokkaammin tehty kuin Upcycling. Päädyin kuitenkin Upcyclingiin, koska ajattelin paikan olevan monipuolisempi ja tutustuin samalla useisiin eri brändeihin ja heidän mainostamistapaansa. Siinäkin mielessä on oma lehmä ojassa, että voisin nähdä myös VK:n myynnissä siellä, muttei mennä asioiden edelle. ;)

En ole varma käynkö vielä Saksaan päästyäni työhaastattelussa tai jotain. Kielitoimiston edustaja ilmaisi vain näiden "olevan kiinnostuneita profiilistani" ja pyysi valitsemaan kiinnostavamman. Asumishommatkin ovat jo tiedossa, tulen asumaan jaetussa kämpässä. Sijaintia en muista, mutta ryhdyn perehtymään toden teolla sinne löytämiseen ensi viikon puolella, ettei sitten tarvitse Berliinissä harhailla!

Alle viikko aikaa Suomessa, hurr! Voisin kirjoittaa enemmälti lähtö- ja pakkaamismietteitä myöhemmin. Tervetuloa seuraamaan blogiani, yritän olla aktiivinen ja kommentit piristävät aina päivää! ;)